ESITTELY: STALININ LEHMÄT

Stalinin lehmät kirja kertoo onnistuneesti yhdessä kirjassa kolmen henkilön erilaiset tarinat heidän elämästään Neuvosto-Virossa ja sysisuomalaisessa pikkukylässä. Isoäidin, äidin ja tyttären tarinat ovat aivan erilaiset, mutta silti heitä yhdistää yksi asia, jota he eivät voi muuttaa – virolaisuus.

Virossa asuva Katariina tutustuu Suomalaiseen mieheen Tallinnassa ja rakastuu tähän niin, että muuttaa miehen mukana Suomeen. Köyhä ja nuhjuinen Viro jää taakse, kun puut vaihtuvat lehtipuista havupuiksi ja maisema muuttuu sysisuomalaiseksi pikkukyläksi. Raskaana oleva Katariina asuu lähes yksinään miehensä kolmikerroksisessa talossa, jossa on harmaa lattia ja valkoiset seinät. Mies on työmatkoilla Venäjällä, rajan tuolla puolen, eikä vaimolle soittaminenkaan ole helppoa. Katariina kumminkin saa jatkuvasti puheluita naiselta, joka vaikuttaa liian innokkaalta tutustumaan.

Päähenkilö Anna, on Katariinan lapsi, joka saa kokea elämänsä aikana hankalan syömishäiriön, vanhempiensa vaikean parisuhteen ja virolaisuuden tuomat vaikeudet. Pienestä pitäen hän kulkee äitinsä mukana Viroon salakuljettaen sukulaisilleen Suomalaisia hienoja vaatteita ja tavaroita. Tulli on mielenkiintoinen ja jännittävä paikka, jossa äiti kertoo virolaisnaisista halveksivaan sävyyn. Katariina ja Anna ovat suomalaisia, heissä ei ole mitään yhteistä näiden virolaisten kanssa.

Annan nuoruus on vaikea, koska hänelle muodostuu jo varhain omat syömistavat. Syömisen kontrolloiminen on helppoa, kalorien laskeminen on helppoa, pienenä pysyminen on helppoa. Syödä voi, kun oksentaa. Syödä voi, kun tietää mitä kannattaa syödä eli mikä tulee helpoiten ulos.

Koulusta hän saa itselleen vain yhden ystävän, Irenen, joka on myös virolaistaustainen. Se on heidän yhteinen salaisuutensa, kalorien laskemisen lisäksi. Laihtumisesta tulee kilpailu, koska aina täytyy olla pienempi kuin toinen on. Kevyt ja pieni, huomaamaton, täydellinen.

Kun Annan äidille selviää, että Irenen äiti on tuo saman käheä ääninen nainen, joka on jo kauan ollut Katariinasta kiinnostunut, soitellut perään ja kysellyt turhia kysymyksiä, käskee hän Annaa pitämään etäisyyttä Ireneen. Anna ei suostu kuuntelemaan äitiään, ei tahdo uskoa, että Irenen äiti vakoilisi heitä. Virolaisuus on ja pysyy salaisuutena, vaikka Irenen äiti kyseleekin Annalta huomaamattomasti turhia.

Samaan aikaan Katariinan ja tämän miehen, Annan isän, välinen parisuhde muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Mies viipyy työmatkoilla liian pitkään ja Katariina löytää todisteita siitä, että mies pettää häntä. Katariina kostaa tätä hiljaa miehelleen, mutta nielee kaiken eikä tee asialle mitään. Anna seuraa vierestä, mutta ei kysele, ei utele. Näin hän pysyy turvassa.

Lopulta Anna muuttaa Helsinkiin, kauas sysisuomalaisesta pikkukylästä, kauas perheestään, kauas Irenestä. Hän on täydellinen, hänellä on täydellinen vartalo, hän on Jumala eikä kukaan kykene vahingoittamaan häntä. Hänellä on hänen Herransa, joka saa ahmimaan, syömään, lihomaan. Sitten oksennetaan. Ainoa, joka kykenee kontrolloimaan Annan syömistä, on hänen miesystävänsä Hukka, joka huolehtii ja auttaa Annaa.

Virolaisuudestaan Anna ei kuitenkaan kerro hänellekään. Se on hänen oma salaisuutensa, joka pysyy vain hänellä. Näin kukaan ei kykene vahingoittamaan häntä, ei satuttamaan eikä loukkaamaan.

Annan ja Hukan suhde kaatuu lopulta Annan syömishäiriöön, tämän sulkeutuneisuuteen ja varautuneisuuteen.  Mutta ei kestä kauaa, kun Anna tapaa Tallinnaan menevällä laivalla uuden miehen, Vilen. He puhuvat samoista asioista, nauravat samoille asioille ja itkevät samoista syistä. He keskustelevat samoista asioista useaan kertaan, uusista asioista ja asioista joista eivät ole kertaakaan kellekään puhuneet. Ensimmäinen Anna mainitsee Vilenille, että on suomalais-virolainen.

Tämäkin suhde kaatuu, kun Vilenin täytyy lähteä ulkomaille kuukausiksi. Annan Herra saa taas vallan, ahmiminen ja oksentaminen jatkuvat.

Pikkupeikko on erilainen mies kuin kaikki muut. Anna kertoo tälle kaiken, eikä mikään järkytä miestä. Hän pysyy Annan vierellä, kantaa tätä bulimialuennoille ja palaa aina takaisin, vaikka Anna pelkääkin tämän katoavan. Annalla oli rohkeutta kertoa hänelle kaikki, aivan kaikki elämästään. Kaikki.

Bulimia ei parannu. Anna ei osaa muuta kuin ahmia ja oksentaa. Hän suorittaa syömissessionsa kerran päivässä, bulimia on tasaantunut. Helsingissä on hyvä olla, hän osaa rakastaa vain yhtä ja olla hänen kanssaan. Se on parasta mihin hän pystyy, tasainen bulimareksia ilman vaihtelevia kausia.

Ahdistava, yksityiskohtaisesti kuvattu tarina herättää lukemisen aikana monia tunteita. Toisissa kohdissa hyvin tylsäksikin käyvää kirjaa kannattaa kumminkin jatkaa eteenpäin, koska jokainen osa ja kyllästyttävä kohta ovat tärkeitä kokonaisuuden kannalta. Sekä Annan ja Katariinan kummankin luonteet ja persoona tulevat hyvin esille, vaikka äidistä ei paljoa kerrotakaan. Huomaa, että kirjaa on kirjoitettu huolellisesti ja kauan, kun kaikki on niin yksityiskohtaista ja aitoa.

Mielestäni kirja oli aivan mahtava ja ainutlaatuinen lukukokemus, vaikka rankalta välillä tuntuikin. Tarina vei mukanaan aivan omaan maailmaansa ja henkilöt sekä tapahtumapaikat tuntuivat todella realistisilta. Kaikki kuvattiin niin selkeästi, että mikään ei jäänyt epäselväksi tai muuten mietityttämään. Ajateltavaa ja pohdittavaa kuitenkin jäi, mikä on vain hyvä asia. 
Tarina viestii hienosti, miten joku tekijä voi vaikuttaa koko elämään ja aiheuttaa paljon huonoa, vaikka ei sitä uskoisikaan. Annan syömishäiriö vaikeutti ja pilasi monta asiaa tämän elämässä, mutta toisaalta myös antoi jotain. Kirja tuo myös hienosti esille Viron lähihistorian tapahtumia, jotka esitettiin aivan eri näkökannasta. Myös tavallisten ihmisten merkitystä yhteiskunnassa tutkailtiin eri henkilöiden näkökulmista. Kirja toi esille myös ennakkoluuloja, leimaamisia ja vääriä tulkintoja ihmisiä kohtaan. Uskon, että kirja on myös opettavainen lukukokemus, kun vain miettii, miten asiat tulkitsevat.