Pienenä Sofi leikki
prinsessaleikkejä, jotta saisi pukea korsetin päälleen. Jo ala-asteella hän
alkoi pukeutua mustaan ja kuunnella mieleistään musiikkia. Leikkiessään hänestä
tuli myös feministi jo kahdeksan vuoden iässä. Häntä ärsytti, että tyttö
hahmoja oli niin paljon vähemmän ja kaikki sankaritarinat tapahtuivat aina
pojille.
Sofin ystäväpiiri oli aina pieni, eikä hän suuremmissa
viihtynytkään. Koulussakin usean muun oppilaan keskellä hän ahdistui helposti.
Koulu tuntui muutenkin epämiellyttävältä, mikä sai tytön lintsaamaan useasti.
Koulumenestys ei kumminkaan kärsinyt, koska hänellä oli hyvä kielipää ja asiat
jäivät nopeasti hänen mieleensä. Ainoastaan liikunnasta hän ei pitänyt.
Jo pienenä Sofi asetti itselleen realistisen tavoitteen
tulla kirjailijaksi. Hän kummasteli usein, miten muka kaikista voisi tulla
kirjailijoita, kun monet siitä haaveilivat.
Sofi oli varhaiskasvuinen ja venähti nopeasti luokkansa
pisimmäksi ja isoimmaksi tytöksi. Ylä-asteella hän sai ikäisiltään pojilta
paljon huomiota, vaikka olisi vain halunnut sulautua joukkoon. Hän ei
rangaissut poikia millään tavalla, vaan kohdisti vihan itseensä aiheuttaen näin
bulimian. Hän oli laihdutuksen suhteen määrätietoinen ja luki aiheesta paljon
kirjallisuutta. Kaloritaulukotkin opeteltiin ulkoa desimaalilleen ja hän ahmi
ja oksensi lähes tieteellisellä tarkkuudella.
Jyväskylä ei miellyttänyt oman tyylinsä löytänyttä
kirjailijan alkua lainkaan. Kaupunki oli ahdistava ja liian pieni eikä sieltä
löytynyt tuohon aikaa ainoatakaan goottiryhmittymää. Vanhemmat eivät kuitenkaan
päästäneet tuon ikäistä tytärtään kauas kotoa opiskelemaan, joten Sofi ei
voinut lähteä Helsinkiin haluamaansa taidelukioon vaan opiskeli seuraavat
vuodet urheilulukiossa, vaikka liikuntaa inhosikin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi
neljällä laudaturilla ja kahdella eximialla vuonna 1996.
Lukiossa Sofi tajusi myös biseksuaalisuutensa, mutta se ei
ollut hänelle järkytys vaan oli oikeastaan aina ollut itsestään selvä asia.
Lukiosta hän pääsi Helsingin yliopistoon lukemaan yleistä
kirjallisuutta. Hän tunsi heti olevansa kotona, mutta tekemisen puute ahdisti
häntä. Sofia ahdisti opiskella kirjallisuudesta, koska olisi halunnut jo
kirjoittamaan. Kun hän pääsi lopulta opiskelemaan teatterikouluun dramaturgiaa,
koki hän vihdoinkin vapautuneensa. Oppilaille annettiin vapautta, joka sai
Sofin tajuamaan, että hänellä todellakin on lupa kirjoittamiseen.
Sofi pääsi oikeaan paikkaan asumaan ja kykeni alkaa elämään
itsensä näköistä elämää. Tämä vaikutti häneen niin, että hän parani jopa
bulimiasta. Muistot sairaudesta säilyivät ja hän alkoikin bulimian lisäksi
kirjoittaa myös seksuaalisuudesta sekä suomalaisten ja virolaisten suhteista.
Sofi kirjoitti esikoisteoksensa Stalinin lehmät, joka vei lopulta kaksi vuotta.
Kirja julkaistiin vuonna 2003.
Sofi jatkoi kirjoittamista ja julkaisi seuraavan kirjansa Baby Jane vuonna 2005. Kirja käsittelee
paniikkihäiriöitä kahden naisen välisessä parisuhteessa, ja tähänkin teokseen
Sofi otti piirteitä omasta elämästään.
Viron lähimenneisyydestä kirjoittaminen jatkui näytelmällä
puhdistus, joka sai ensi-iltansa helmikuussa 2007. Loppuunmyydyt esitykset
jatkuivat kolme kautta ja esitystä kuvattiin vuoden teatteritapaukseksi. Sofi
muunsi näytelmänsä romaaniksi vuonna 2008. Teos voitti sekä Finlandia – että
Runeberg-palkinnon ja vielä vuonna 2010 pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuden
palkinnon.
Kolmen romaanin jälkeen Sofi jaksoi yhä kirjoittaa. Vuonna
2009 julkaistiin nykyteatteriteos, nimeltään High Heels Society. Tämä oli hänen toinen näytelmänsä. Seuraavaksi
Sofi toimitti yhdessä kirjailija Imbi Pajun kanssa Kaiken takana oli pelko artikkelikokoelman.
Aikuistuminen ahdistaa Sofi Oksasta, eikä hän pidä siinä
mitään kiirettä. Tällä hetkellä hän seurustelee yhdessä miehen kanssa ja haluaa
lapsia, kun kokee sen ajankohtaiseksi.